maanantai 31. lokakuuta 2016

BLOGISYNTTÄRIT JA ARVONTA


Tänään on Kiia Innanmaa -blogin kaksivuotispäivä! Blogimaailmassa oon siis pyörinyt pidempäänkin, mutta tasan kaksi vuotta sitten palasin tahattomalta ja pitkäksi venyneeltä tauolta, relaunchasin mun blogin uudella nimellä ja uusilla postauksilla. Pitkä matka on tultu siitä tähän pisteeseen ja toivon sekä uskon, että pitempi matka on edessäpäin!

Tämänkin blogin ekoista postauksista on kehitytty huimasti, kuvien laatu on paljon parempaa, postailen useammin ja säännöllisemmin ja panostan postausten sisältöön todella! Tiedän kuitenkin, että vielä on paljon opittavaa! Halu oppia lisää ja tehdä tätä aina vain enemmän ja paremmin kasvaa päivä päivältä.

Synttäreiden kunniaksi haluan järjestää jotain kivaa teillekin ja arvonnassa olisi 25€ arvoinen superlahjakorttiSuperlahjakortti on siis lahjakortti, joka antaa voittajalle mahdollisuuden valita, mihin liikkeeseen lahjakorttinsa haluaa. Mukana vaihtoehdoissa mm. Zalando, Iittala, McDonalds, H&M, Makuuni, BikBok, Cubus ja paljon muita (käy tsekkaamassa kaikki täältä)! Arvonta on voimassa tämän viikon eli 6.11.2016 klo 22.00 asti

Houkuttaako osallistua? Tässäpä ohjeet siihen:

1. Kerro kommentissasi tähän postaukseen, millasia postauksia tykkäät mun blogista lukea, mikä postaussarja on sun suosikki tai mikä yksittäinen postaus on jäänyt mieleen! Tästä saat yhden arvan!

2. Saat yhden lisäarvan, jos olet blogini lukija. Saat toisen lisäarvan, jos olet tykännyt blogini Facebook -sivusta. Sinulla on siis mahdollisuus saada yhteensä kolme arpaa triplataksesi voittomahdollisuutesi. Muista mainita mahdollisista lisäarvoista kommentissasi!

3. Jätä kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite!! Muuten en saa sinua kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdalle! 

Järjestän arvonnan itse, eikä presentcard.fi tai Faceookb ole mukana tässä. 

Today is Kiia Innanmaa -blog's second birthday! I've been blogging for far longer than two years, but exactly two years ago I came back from a long break and relaunched this blog with the new name and new posts.

Every day I improve: from the first posts in this blog I've come a loooong way to these posts I publish today. Currently the quality of photos is a lot better, I post more frequently and reguralry and I really invest my time and thoughts into these posts. I also know that there is still a lot to learn. The want to learn more and to do this more and more is growing every day.

To celebrate the birthday, I'm arranging a giveaway. That is only thought for my Finnish followers this time.

lauantai 29. lokakuuta 2016

CURRENTLY - OCTOBER

Lokakuukin alkaa olla jo lopuillaan ja se tarkoittaa sitä että tää koko vuosikin alkaa olla pikkuhiljaa lopuillaan! Syysloma tuli vietettyä ja nyt odotellaankin jo sitten joululomaa seuraavaksi. Loman lisäksi lokakuuhun sisältyi mm. ensimmäinen koe korkeakoulussa, töitä mun ihanassa uudessa työssä sekä salitreenien taas aloittamista!

October is coming to an end and that means that the whole year is also coming to an end. I just had my autumn break and now we're waiting for to the Xmas break. In addition to the break, October also included my first exam in university, working in my new job and getting back to gym workouts!

lokakuu


Tällä hetkellä...


olen innoissani: viime viikolla uudelleen aloittamistani salitreeneistä! Kaksi kuukautta siinä hups vaan vierähti edellisestä salitreenistä, mutta nyt oon niissä taas kiinni ja aion pysyäkin, kun oon taas vauhtiin päässyt!


haluan: löytää sopivan sovelluksen Instagram feedin suunnitteluun androidille. Käytin ennen VSCO Camia, mutta uusimman päivityksen myötä se ei sovellu enää siihen tarkoitukseen. Olisko teillä vinkkejä?


luen: pitkästä aikaa paljon blogeja! Kiireessä se pääsee välilla unohtumaan, mutta loman aikana tuli luettua paljon blogeja!


kuuntelen: joko Apulanta tai Spotifyn oma "jaksaa jaksaa" -soittolista on soinut treeneissä viime aikoina!


toivon: että saisin mun auton pian takaisin! Se on nyt jo kuukauden verran ollut porukoilla laitettavana, tarvittiin uudet jarrulevyt ja -palat ja öljyt ja lamput ja piti katsastaa ja talvirenkaatkin pitäisi kai kohta vaihtaa...


suunnittelen: joulun DIY -projekteja! Tää halloween ei nyt innosta yhtään, fiilistelen jo joulua!


Currently...

I'm exited: about getting back to the gym! It actually was two months from the last gym workout, but now I'm back in the game!


I'm wanting: to find the perfect app for planning my Instagram feed for an android phone. I previously used VSCO Cam, but after the latest update the app doesn't fit for that purpose anymore. Would you have any ideas?


I'm reading: blogs, long time no see! While being busy, reading blogs can sometimes be forgotten, but during my autumn break I read a lot of blogs!


I'm listening to: Apulanta or Spotify's own "jaksaa jaksaa" -playlist (it's Finnish) while working out!


I'm hoping for: getting my car back soon! It has been at my parents' for a month now, since it needs new brake pads and new oils and lamps and we need to change the tires and all kinds of things....

I'm planning: Xmas DIY -projects! This Halloween is not inspiring at all, I'm already in Xmas in spirit!


Kertokaa kommenteissa, mitä teillä on viime aikoina ollut mielessä! Kenties jotain samoja juttuja mun kanssa? 

Tell me what has been on your mind lately! Possibly something similar with me?

torstai 27. lokakuuta 2016

I BOUGHT A NEW PHONE

samsung s6

samsung phone

Mä sitten kyllästyin alkuviikosta ihan todella. Mulla oli aiemmin käytössä Samsungin S5 mini -puhelin, jonka ostin reilu vuosi sitten. Se oli ihan jees peruspuhelin, mutta viime aikoina se ja erityisesti akku alkoivat temppuilla. Ihan vaan muutaman ongelman mainitakseni:

Sovellukset (mm. Instagram ja Snapchat, joita käytän ihan jatkuvasti sekä monet pelit) takkuili ja lakkas toimimasta ja esimerkiks Snapchatia käyttäessä puhelin sammui joka kerta, jos yritin päivittää MyStoryyn useamman videon.

Lisäksi akunkesto alkoi olla tosi surkee siinä puhelimessa ja puhelin saattoi sammua jo siinä vaiheessa, kun akkua oli enää 29% jäljellä. Jos kävin tunnin lenkillä, kuuntelin musiikkia ja päivitin ehkä 1-2 kuvaa Snapchatiin, akkua kului reilusti yli puolet.

Kameran laatu alkoi myös kyllästyttää mua. Kun ostin sen, kuvat näytti tosi hyvältä mun silmään, sillä edellisessä puhelimessa oli vieläkin huonompi kamera. Mutta viime aikoina se alkoi tuntua surkeammalta ja surkeammalta. Ja multa alkoi muisti loppua tuosta puhelimesta myös, en pystynyt päivittämään sovelluksia tai lataamaan mitään uutta!

Kestin sitä jonkun aikaa, mutta maanantaina selailin Gigantin sivuja ja Samsungin S6 edge oli tarjouksessa. Päätin sitten lähteä puhelinostoksille. Liikkeessä kuitenkin totesin, että ei ehkä oo fiksua maksaa 100€ (tarjouksessa ollessaan, normaalisti 200€) siitä edge -ominaisuudesta, kun en mä sitä välttämättä tarvitse. Ostin lopulta siis Samsung S6 puhelimen, koska sen ominaisuudet oli muuten sitten samat kuin edgessä.

Toistaiseksi oon tykännyt ihan hirmuisesti tästä uudesta puhelimesta, loistavasta kamerasta ja riittoisasta muistista! Vielä pitäisi hommata jotkut suojakuoret tähän ja asentaa panssarilasi, jonka kyllä jo ostin. Mistähän saisi kivoja suojakuoria?

I really got fed up in the beginning of the week. I had a Samsung S5 mini phone that I bought a little bit over a year ago. It was a just okay basic phone, but lately it and especially it's battery started to not work as well as before. Just to mention a few problems:

Apps (e.g. Instagram and Snapchat both of which I use constantly, and a lot of games) stopped working and closed all of a sudden while I was using them. And for example every time I uploaded several videos to my Snapchat MyStory my phone turned itself off. 

In addition, my phone's battery life started to be kinda non-existent. My phone could turn off at 29% of battery sometimes. If I went for an hour-long walk listening to music and possibly updating 1-2 photos to Snapchat, over half of my phones battery was gone.

I also started to get fed up with the photo quality with the old phone. When I bought it, the photos looked really good to me, since the camera was an improvement compared to what I had before. But lately it started to feel crappier and crappier. And also, I was starting to run out of memory: I couldn't update any apps or download anything new!

I suck it up for a while, but on Monday I was scrolling through Gigantti's web page and Samsung S6 edge was on sale. I decided to go shopping! In the store I after all decided, that the edge -feature is not worth the extra 100€ (in sale, normally extra 200€). I bought Samsung S6, since its features are otherwise pretty much the same. 

So far I've really liked my new phone, its excellent camera and plentiful memory. I still need to buy a case for this and apply an armor glass I bought to protect the phone. Where could I find cute phone cases?

tiistai 25. lokakuuta 2016

INSECURITIES

winter coat

bikbok

asupostaus

rannekello

nike

fall dress

fall outfit

gray hair

earrings H&M | coat NewYorker | backbag NewYorker | dress BikBok | ring Ur&Penn | watch Ur&Penn | sneakers Nike

Yritin ensin ottaa näitä asukuvia aurinkolasit päässä (huolimatta siitä, että aurinko ei paistanut) mutta mun otsis on liian pitkä taas ja se oli hölmön näköisesti siinä lasien päällä. Totesin sitten, ettei se vaan toimi ja päätin yrittää ottaa kuvia ilman aurinkolaseja. Suurin osa mun blogissa näkyneistä asukuvista on kyllä räpsitty aurinkolasit päässä ja siihen on yksi syy.

Oon tosi epävarma mun silmistä! Ne on pienet ja herkät, siristän niitä tosi helposti jolloin ne näyttää vielä entistä pienemmiltä. Mitään ripsiä mulla ei myöskään juuri oo, ihan lyhyet ja vaaleat haituvat. Usein saan kuulla vitsailua kiinalaisten silmistä, varsinkin kun nauran ja mun posket nousee niin että silmät menee kiinni koska ne on niin pienet.

Mutta mä päätin nyt kuitenkin epävarmuudesta huolimatta julkaista näitä kuvia, koska tää asu on ihan mun lemppari! Mä en mun silmille mitään voi, joten ehkä on vaan parempi nyt hyväksyä että ne on pienet. Keskittykää tekin mielummin tuohon nättiin BikBokin mekkoon eikä mun silmiin, niin mäkin teen!

I tried to first take these photos with my sunglasses on (regardless of the fact that it wasn't even sunny) but my bangs are so long that they we're kinda awkwardly sitting on top of my sunnies. Then I decided that won't work and started posing without them. In most of the outfit photos in my blog I'm wearing sunglasses and there is one reason for it.

I'm very insecure about my eyes! They are small and sensitive, I often squint my eyes and then they look even smaller than they are. I really don't have even any lashes, tiny and light little lashes I guess. I'm often told that I have Chinese person's eyes, especially when I laugh and close my eyes.

But I decided to publish these photos despite of my insecurities, since I absolutely love this outfit! I can't do anything to my eyes so maybe its better to just accept the fact that they're small. Focus on the gorgeous BikBok dress instead of my eyes, that's what I'm doing as well!

maanantai 24. lokakuuta 2016

10 PRODUCTIVE THINGS TO DO ON A RAINY DAY

Ulkona sataa eikä mitään tekemistä, muttet haluaisi hukata koko päivää Netflix -sarjoja katsellen? Haluaisit ehkä jopa tehdä jotain hyödyllistä, nyt kun kerrankin on aikaa? Tässäpä olisi lista hyödyllisistä asioista tehtäviksi näille päiville!

It's raining outside and you don't have anything to do, but you wouldn't want to waste the whole day watching TV shows from Netflix? You might want to even do something actually useful, now that you have the time? Here's a list of productive things to do on these days!

productivity

1 | Siivoa rahapussi! Siellä on aina jotain turhia kuitteja, vanhaksi menneitä kuponkeja tai jotain muuta ylimääräistä, joka ei varsinaisesti rahapussiin edes millään tapaa kuulu.

2 | Siivoa turhia tiedostoja, kuvia, kirjanmerkkejä ynnä muuta ajan saatossa tallentunutta tietokoneelta ja/tai ulkoiselta kovalevyltä.

3 | Siivoa turhia tiedostoja, kuvia ja sovelluksia puhelimesta ja/tai tabletista.

4 | Mieti ja sovita pomminvarmoja asuja asu-kriisi-päivien pelastajiksi. Nappaa kuvat uusista asu-ideoistasi ja palaa niihin, kun asukriisi yllättää!

5 | Katso tutoriaaleja YouTubesta tai Pinterestistä ja opettele uusi lempparikampaus!

6 | Tee uusi soittolista lenkille / salitreeniin / rentoutumiseen / keskittymiseen / syksyyn...

7 | Leivo jotakin herkullista!

8 | Siivoa vaatekaappi ja/tai meikkipussi! Nämä on ihan hyviä juttuja tehdä silloin tällöin!

9 | Tee joku kotitreeni oman kropan painolla. Pinterestistä, WeHeartItistä ja blogeista löytyy paljon ohjeita!

10 | Opettele jotain uutta! Opiskele uusia sanoja vieraasta kielestä, testaa kokkaustaitojasi jollakin Pinterestin reseptillä tai perehdy vaikkapa valokuvauksen saloihin YouTuben, Pinterestin tai kirjojen avulla!

rainy day

1 | Clean your wallet! There is always some useless receipts, expired coupons or something else excessive things that in no manner what so ever even belong into a wallet. 

2 | Clear out useless documents, photos and bookmarks from your computer and/or external storage.

3 | Clear out useless documents, photos and apps from your phone and/or tablet.

4 | Think of and try on new outfits and snap photos of the best ones. Then just come back to these photos when you "don't have anything to wear" and pick out a cute outfit.

5 |  Look at tutorials from YouTube or Pinterest and learn how to do a new hair-do! 

6 | Make a new playlist for running  /gym / relaxing / focusing / fall...

7 | Bake something delicious! 

8 | Clean your closet and/or your make up bag! These are things you really should do every once in a while!

9 | Do a workout at home with your own body weight. There are tons of ideas for this on Pinterest, WeHeartIt and blogs!

10 | Learn something new! Study new words of a foreign language, try out your cooking skills with a new recipe from Pinterest or take a deep look into the secrets of photography using Pinterest, YouTube or a book!

Olisko teillä vielä lisättävää tälle listalle?

Would you still have something to add to the list?

lauantai 22. lokakuuta 2016

ANOTHER FALL HAUL

Postailin pari viikkoa sitten syksyisistä ostoksista, mutta jotenkin tuli sit shoppailtua vielä lisää, joten tässäpä toinen syksyinen ostospostaus. Nyt täytyy jatkossa yrittää hillitä itseään vähän, ettei näitä postauksia tuu kolmatta taas parin viikon päästä...

Couple of weeks ago I posted a fall haul, but somehow I ended up doing some more shopping, so here is another fall haul! Now I'll have to try to have some self-control so I don't have to make a third post like this in a few weeks...

cubus

Edellisessä fall haul -postauksessa kertoilinkin halunneeni tällaisen pitkähihaisen Cubukselta maastonvihreänä (näyttää kuvassa paljon haaleammalta kuin oikeasti on), mutta siellä ei ollut mun kokoja. Silloin ostin sitten viininpunaisen, tummansinisen ja harmaan. Nyt kävin kuitenkin uudemman kerran tsekkaamassa ja tätä vihreää oli taas tullut S-koossa, joten nappasin yhden itselleni!

In the last fall haul I told you about wanting this dark green long sleeve (it looks way paler in the photo than it actually is) from Cubus, but then they didn't have my size. But, I actually went back to see if they had got more of them and they now did have my size so I had to buy it!

bikbok

Lisää maastonvihreää! Löysin tällaisen ihanan, off the shoulder -mekon BikBokilta ja mun oli vaan pakko napata tää matkaan. Toi istuu niin hyvin päälle ja on just niin mun tyylinen, etten vaan voinut jättää tätä sinne! Ja tämä pääsi jo käyttöönkin viime viikonloppuna, oli tosi mukava päällä!

And more dark green! I found this adorable, off the shoulder dress from BikBok and I just had to take it with me. It fits well and it is so me, that I just couldn't leave it there. And I actually already wore this last weekend and it was so comfortable on!

H&M

Tämän mekon kohdalla koin ison, mutta positiivisen yllätyksen. Sovitin ensin S-kokoista mekkoa, mutta se oli liian iso, eikä istunut kunnolla. Ostin tämän sitten koossa XS. En muista koska olisin viimeksi edes sovittanut niin pientä kokoa, saatika mahtunut sellaiseen!

With this dress I experienced a huge, but positive surprise. I first tried on a size Small, but it was to big and didn't fit me correctly. I bought this dress in a size Extra-Small. I can't remember when I would have last tried on an extra-small, yet alone fit into one!

raitapaita

Gina Tricotin alennusrekistä bongasin tällaisen perusraitapaidan ja ajattelin että nyt on aika päivittää! Mulla on ennestäänkin olemassa tuollainen perus, raidallinen teepaita, tosin siinä värit on toisin päin eli valkoinen ikään kuin se hallitseva väri. Se kuitenkin on jo useemman vuoden ollut käytössä ja vähän kulahtanut, siirtynyt jo enemmän lenkkipaidaksi tai yöpaidaksi. Tässäpä siis päivitys raitapaitaan!

From Gina Tricot's sales I found this basic striped tee and I decided that now is a great time to update. I have a basic striped tee already, thought the colors on that one are like wise versa, white is the dominant color on that one. But the thing is, I've been using that one for several years now and it is kinda worn already. So, here's an update on the basic striped tee!

fall haul

BikBokilta oli pakko myös napata vähän paksummat sukkikset kaikkien noiden uusien mekkojen kaveriksi. Toivoisin kyllä niin kovasti, että vielä tarkenis paljain säärin viilettää tuolla ulkona, mutta ei ihan hirmu pitkään kyllä tarkene.

From BikBok I also had to grab a pair of tights to wear with all of my new dresses. I really wish thought, that I could still go out without them but the thing is, it is way too cold out there.

IKEA

Tigeristä ostin tuollaisia yksinkertaisia, ruskeita pakettikortteja vähän jo joulun DIY-projektit mielessä. Washiteipit löysin IKEAsta, ne oli tuollainen neljän rullan setti. IKEAsta ostin myös noita valkoisia henkareita, jotka näkyy aiemmissa kuvissa. Viime aikoina on tullut shoppailtua niin paljon uusia vaatteita, että oli ihan pakko käydä henkariostoksillakin!

I bought these plain, brown cards from Tiger, already thinking of the Xmas DIYs! The washitapes I found from IKEA, they we're a set of four. I also bought a few of those white hangers seen in the previous photos from IKEA. I've bought so many new clothes lately that I had to buy more hangers as well!

choker

Ja pari uutta chokeriakin on tullut taas ostettua! Nyt näitä on jo neljä, lupaan alkaa rajottaa tätä... Tossa ylemmässä, ohuessa chokerissa roikkuu tuollainen pieni helmi (hankala nähdä kuvassa) ja siitä on tullut mun ihan lempparikaulakoru! Molemmat Ur&Penniltä.

And a couple of new chokers! Now I have four of these, I promise to limit this... The one above, the thinner one, has a little pearl hanging from it (it is a little hard to see from the photo) and it has became my favorite necklace! They are both from Ur&Penn.

ostospostaus

ur&penn

Vielä muutama uusi koru! Rengaskaulakoru ja alemman kuvan sormus on vähän rose goldin värisiä, tosin kaulakoru ihan vain muotikoru (ei siis mitään kultaa oikeasti) ja sormus ruostumatonta terästä. Mutta mulla ei aiemmin ton värisiä koruja oo ollut, mutta nyt päätin yhdistää niitäkin noihin kultaisen värisiin ja kultaisiin koruihin, mitä mulla on! Kaikki näiden kuvien korut Ur&Penniltä.

All the more some jewelry! The ring-necklace and the ring in the lower photo are more like rose gold colored thought the necklace is made from alloy and the ring is stainless steel (so they aren't real gold). I haven't had any jewelry this color before, but now I decided to combine it with the golden colored and golden jewelry I own! All the jewelry in these photos are from Ur&Penn.

perjantai 21. lokakuuta 2016

7X PARASTA SYKSYSSÄ

ruska

Värikäs ja kaunis syksy on täällä! Kylmä viima ja luonnon valon väheneminen ärsyttää välillä, joten tänään keskitytään niihin positiivisiin asioihin syksyssä! Nautitaan syksystä ja unohdetaan hetkeksi se valitus kylmyydestä!

Colorful and beautiful fall is here! The cold wind and lack of natural light are sometimes really annoying, but today we focus only on the good stuff about fall! Let's enjoy fall and stop the whining about the cold for a minute!

syksy

Ruska. Punaiset ja keltaiset ja oranssit lehdet, kaikki on yhtäkkiä niin värikästä! Musta kyllä valitettavasti tuntuu, että se kaikkein kaunein ruska on jo ohi, mutta on tuolla ulkona edelleen kaunista!

Raikkaat, aurinkoiset syysaamut. Parasta tällaisina aamuina on lähteä ulos hölkkäilemään tai pyöräilemään. Tässä vaiheessa aamua viimeistään herää kunnolla, kun parhaimmillaan lämpötila on jo ollut pikkasen pakkasen puolella, kun oon käynyt aamulenkillä!

Hämärät illat ja kynttilöiden valo. Tämä on se, mitä me kaikki syksyssä odotetaan! Vaikka mä rakastankin luonnonvaloa ja bloggaajana ja valokuvausintoilijana myös vähän tarvitsen sitä, niin on silti ihanaa, kun on olemassa vuodenaikoja, jolloin on ok poltella kynttilöitä iltaisin.

Itsepoimitut marjat ja sienet. Tai ainakin mummun ja vaarin poimimat. Mä aina joka syksy sanon, että lähden niiden mukaan mutta jotenkin se aina jää. Onneksi saan silti pakkaseen mulle näitä herkkuja!


Huivit. Huiveilla saa luotua asuihin sellaista uutta ulottuvuutta ja kerroksia, joten on ihanaa päästä taas välillä käyttämään huiveja. Tänä syksynä oon ollut vähän yllättynyt siitä, että oon alkanut useammin vetää kaulaani punaista huivia tai sellaista, missä on valkoista ja persikkaa, enkä vain niitä mustavalkoisia ja harmaita. Huivit on siis myös hyvä tapa tuoda väriä muuten tylsään asuun!

Nilkkurit ja saapikkaat. Rakastan nilkkureita ja saapikkaita! Kaapissa odottelikin jo parit kengät, joita loppukesästä en olisi meinannut malttaa odottaa, että pääsen taas käyttämään niitä. Nyt ne on molemmat taas olleet käytössä!

Nahkatakit. Välillä on jo niin kylmä, ettei nahkatakissa tunnu tarkenevan, mutta kyllä ne silti on yks parhaista jutuista syksyssä! Nahkatakit on vaan sellainen must have syksyisin!

fall

Fall colors. Red and yellow and orange leaves, everything is suddenly so colorful! Unfortunately I kinda feel like the most beautiful time is already gone, but it is still so pretty outside!

Crisp and fresh, sunny fall mornings. The best thing to do on these mornings is to go out jogging or biking. At this point of the morning you'll at least be fully awake, since the temperature has already been below the zero on some mornings!

Dark nights and candle light. This is the part we all are looking forward to in fall! Even thought I love natural light and as a blogger and photography enthusiast also kinda need it, I still love the fact that there are seasons when it's okay to light some candles at night.

Self-picked berries and mushrooms. Or at least berries and mushrooms picked by grandma and grandpa. Every fall I promise to go with them, but never actually find the time to go. Luckily I still get these treats into my freezer!

Scarfs. With scarfs it is so easy to layer and just have something a little bit more to your outfit, so I am absolutely thrilled that the scarf season is here! This fall I have noticed that I've worn more colorful scarfs and not just the black, white and gray. Scarfs are also a great way to add a bit of color into otherwise boring outfit!

Ankle boots. I love ankle boots! I had a couple of pairs waiting in the closet and I started to really want to wear them already in the end of summer. Now I'm luckily already wearing them!

Leather jackets. It sometimes does already get so cold, that leather jackets aren't warm enough, but they still are one of the best things in fall time! Leather jackets are a must have during fall!

Mikä on sun mielestä parasta syksyssä?

What's the best in the fall time?

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

THINGS THAT MAKE ME FEEL CONFIDENT

Itsevarmuus - asia, joka on jatkuvasti pinnalla. Ajatellaan (sekä itseksemme että ääneen) jonkun olevan itsevarma tai epävarma itsestään ja that's it. Mutta mä oon huomannut, että itsevarmuus ei oo vakio vaan sen määrään voi vaikuttaa. Oonkin kirjoitellut ylös juttuja, jotka saa mun olon itsevarmaksi ja ajattelin jakaa tänään niitä teidän kanssa!

Confidence - something that is always discussed about. We think (both by ourselves and out loud) that somebody is confident or not confident and that's it. But I've noticed that confidence isn't a constant and you can affect the amount of confidence you have. I've been writing down things that make me feel confident and today I'm going to share them with you!

itsevarmuus

Hyvin istuvat vaatteet. Body-con -malliset mekot ja hameet, oikean kokoiset farkut ja imartelevat yläosat. Mulla on usein itsevarmempi olo tiukemmissa vaatteissa kuin oversized -vaatteissa. Esimerkiksi boyfriend farkkuja mulla ei oo ollenkaan, koska mulla ei oo sellasissa yhtä itsevarma olo kuin tiukoissa, korkeavyötäröisissä farkuissa!

Korkokengät. Mä en tiedä mikä se on, mutta jokin korkokengissä tuo vaan sellasta itsevarmuutta mun oloon. Ehkä se on se naisellisuus tai se, että korkkarit jalassa ei voi vaan löhötä vaan pitää kantaa itsensä selkä suorassa.

Hyvät alusvaatteet. Kun päällä on mätsäävät, kauniit alushousut ja rintaliivit, vaikkapa vielä pushupit ja juuri oikean kokoiset, eivät purista eivätkä kiristä mistään, olo on itsevarma. Vaikka suurimman osan ajasta mä oonkin ainut joka tietää, että ne on mätsäävät ja kauniit, niin silti. Mä en tiedä tästäkään, miksi tämä toimii, mutta toimii silti!

Clothes that fit me well. Body-con shaped dresses and skirts, correctly sized jeans and flattering tops. I often feel more confident in tighter, more fitted clothes than oversized clothes. For example, I don't own any boyfriend jeans, since I feel far more confident in tight, high waist skinny jeans.

Heels. I don't know what it is, but something in wearing heels makes me feel so confident. Maybe it is the femininity or that with heels you can't just lounge, you have to carry yourself. 

Good underwear. While wearing matching, beautiful undies and bras, possibly push ups and just the right size, not squeezing anywhere, I feel confident. Even thought most of the time I'm the only one who knows that my underwear matches and is beautiful, this still works! I don't know why, but it just does!

confidence

Onnistuneet selfiet. Se kun katsoo itseään kuvasta ja päässä liikkuu jotain "näyttääpäs mun hiukset terveiltä ja hymy kauniilta", on ihan paras tunne. Usein omia kuvia katsoessa on vähän turhankin kriittinen, mutta joskus vaan saa napattua niin onnistuneen selfien, että siitä saa pienen boostin itsevarmuuteen!

Liikunta. Kunnon salitreenin tai juoksulenkin jälkeen on aina hyvä, itsevarma olo - huolimatta siitä miten huonosti hiukset on ja miten hikinen siinä kohtaa on. Urheilemisen jälkeen on aina hyvä olo!

Se, kun ylittää itsensä ja/tai tekee jotain uutta. Eikä sen tarvitse olla edes mitään suurta ja maailmaa mullistavaa! Mulle tällainen asia oli esimerkiksi bussikortin hankkiminen. Mun serkun piti tulla mun mukaan, että se olis kädestä pitäen opastanut mut oikeeseen rakennukseen ja neuvonut mitä mä sanon ja teen, mutta lopulta mun pitikin mennä yksin ja mua vähän hirvitti. Löysin kuitenkin oikean rakennuksen ja osasin toimia siellä ja sain bussikortin! Sen jälkeen oli itsevarma olo: mä selvisin tästä ihan yksin!

Good selfies. When you look at yourself in a photo and think something like "my hair looks so healthy today and my smile is beautiful", it's the best feeling! Usually we are a little bit too critical while looking at photos of ourselves, but sometimes you just get such a good selfie that it gives you a confidence boost!

Working out. After a good gym workout or a great run I always feel good and confident - even thought at this point my hair is a mess and I'm sweaty. After working out I always just feel good!

When you exceed yourself and/or do something new. And it doesn't even have to be anything grand! For me for example, one thing like this was getting my bus card. My cousin was supposed to come with me and take me to the right building and tell me exactly what to do and what to say, but I eventually had to go just by myself. But I managed to find the right building and got the card! After that I felt confident: I survived this on my own!

Mikä saa sut tuntemaan olosi itsevarmaksi?

What makes you feel confident?

tiistai 18. lokakuuta 2016

TO DO LIST FOR THE AUTUMN HOLIDAY

Mulla alkoi syysloma jo ikään kuin viime viikolla, kun ei ollut koulua kuin alkuviikosta. Viikonloppuna olin kuitenkin töissä ja tälläkin viikolla parina päivänä on töitä, ettei tämä ihan löysäilyksi mene kuitenkaan. Enkä mä mun vapaapäivinäkään aio vaan maata, tässä nimittäin to do -listaa syyslomalle!

My autumn holiday started already last week, since I only had school in the beginning of the week. I was working on the weekend and I have two workdays this week as well, so it is not going to be just me laying in bed doing nothing. And even on my days off (both from school and work) I won't be just doing nothing, since here comes my to do list for the autumn holiday!

syysloma

Huoneen siivous ja puhtaat lakanat! Mulla on huoneessa papereita ja koruja ja ties mitä levällään ja ne pitäisi kyllä saada tän viikon aikana "piiloon" kaappeihin, oikeille paikoilleen! Lisäks aikomuksena vaihtaa puhtaat lakanat ja pyykätä vähän.

Postaile ja tee postauksia valmiiksi. Nyt kun ei tarvitse juuri kouluun keskittyä, haluan käyttää aikaa tähän blogiin! Mun pitäisi kääntää vanhoja postauksia myös englanniksi sekä tehdä muutama postaus myös varastoon niille päiville, kun koulustressi ja työkiireet vaan pukkaa päälle, eikä ehdi muuta!

Lue blogeja! Muiden blogien lukeminen aina välillä jää, varsinkin kun on niin kiirettä välillä, että hyvä kun ehtii tämän oman blogin postauksia tehdä ja kommentteihin vastailla. Haluankin nyt lomalla lueskella uusia blogeja sekä vanhoja suosikkeja! Jättäkää linkkejä alle, käyn tsekkailemassa!

Organisational Communications Ethics -tehtävä. Lomalle ei juuri muita koulutehtäviä ole, joten tämän yhden tehtävän haluan saada aikaiseksi ja tehdä sen kunnolla, vaikkakin tämä on vapaaehtoinen tehtävä.

Urheilu. Haluan liikkua lomalla, käydä lenkeillä ja pyöräilemässä ja ulkoilla muuten. Liikun toki arkenakin, mutta nyt lomalla voi aamuisinkin käydä pitemmilläkin lenkeillä ilman ressiä siitä, että ehtiihän kouluun!

Rentoudu! Pitää myös muistaa rentoutua, nyt kun siihen kerrankin on aikaa. Aion katsoa Modern Family -sarjaa Netflixistä ja herkutella vähän!

to do list

Clean my room and fresh bedding! I have papers and jewelry and God knows what all over my room and I really want to just hide them in closets in their proper places. Also I want to change fresh bedding into my bed and do some laundry.

Post on the blog and make some posts in the drafts. Now that I don't have to focus on school so much I want to focus on this blog. I want to translate a few of the older posts into English as well and also make a few posts in the drafts waiting for those days when I'm too busy to make posts!

Read blogs! This is something that I sometimes just don't have the time for and this week I really want to find the time to read some new blogs and also my fave blogs. So leave me links to your and your fave blogs below!

Organisational Communications Ethics -task. This is basically the only homework I have for the holiday and even thought even this is optional, I still want to do it and do it properly. 

Working out. I want to work out during this holiday, I want to go for walks and runs and biking. I also workout on normal weekdays, but now I can go for longer walks and longer bike routes since I don't have to worry about being on time somewhere.

Relax! I also have to relax a bit, when I have the time for it. I am going to watch Modern Family from Netflix and eat some treats!

Mitä te aiotte tehdä syyslomalla?

What are our autumn holiday plans?

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

8 X A GOOD MOVIE

Tänään postailaan yhdessä Project Blog -porukan kanssa meidän leffa- ja tv-sarjasuosituksia syksyyn! Mulla on vinkattavana teille kahdeksan eri leffaa kolmessa kategoriassa (suomalaiset, supersankarit & ihan vaan loistavat). Jos näistä ei löydy mitään kivaa tai oot jo nähnyt nämä, kannattaa käydä tsekkaamassa muiden vinkit!

Today we're sharing our fave movies and tv-shows to binge watch with the Project Blog team! I'm sharing eight movies in three different categories (Finnish, superheroes & just wonderful). If you can't find anything new and interesting in my post, you should go and check out the other posts!

netflix

Suomalaiset / Finnish

Nuotin vierestä - Makuuni

Elämältä kaiken sain - Makuuni

Luokkakokous - Makuuni

hyvä elokuva

Supersankarit

Deadpool - Makuuni

Batman vs Superman: Dawn of Justice - Makuuni

Superheroes

Deadpool

Batman vs Superman: Dawn of Justice

makuuni

Loistavat

Burlesque - Netflix

I:da - Netflix

Yksin Marsissa - Makuuni

Wonderful

Burlesque - Netflix

I:da - Netflix

The Martian

TSEKATKAA MYÖS / CHECK ALSO:

lauantai 15. lokakuuta 2016

LIFE IS OUT THERE

Viime viikot on avartaneet silmiä siinä mielessä, että maailma tosiaan on täynnä mahdollisuuksia. Mä oon kulkenut ehkä sitä kaikkein perinteisintä, tavallista ja multa odotettua polkua siihen, missä mä nyt oon, mutta mulla olis ollut muitakin vaihtoehtoja. Tämän oivaltaminen on saanut mut huomaamaan, miten vähän mä oon nähnyt ja miten paljon mulla on edessä.

Mä oon aina ollut ahkera opiskelija ja hyvällä menestyksellä läpäisin peruskoulun ja ysiluokan jälkeen pääsin suoraan oman paikkakunnan lukioon. Siinä mulla olisi ollut ensimmäisen kerran vaihtoehtoja valita, lähteä, mennä, tehdä ja kokea, mutta tein sen mitä multa odotettiin. Tein sen mikä oli helppoa, mikä tuntui tutulta ja turvalliselta.

The last few weeks have been eye opening in a way. I've realized that the world really is full of opportunities. I've probably gone the most traditional, ordinary route: the route that was expected from me. But I would have had another options as well. Realizing this has made me thinking that how little I actually have seen and how much I have ahead of me.

I've always been a hard working student and I graduated with good grades from comprehensive school. After that I got straight into the small high school in my small home town. That is when I would have had the first opportunity to choose, leave, go, do and experience, but I did what was expected from me. It did what was easy and what felt safe.

mukavuusalue

Salaa ehkä vähän haaveilin vaihtovuodesta, kielikursseista ja au pair -elämästä. Mutta en mä koskaan tehnyt mitään konkreettista asioiden eteenpäin viemiseksi. Ajattelin ehkä vähän, ettei musta olis siihen, en pärjäis yksin tai ei mulla oo varaa mihinkään. Rahan osalta noi asiat oliskin olleet siinä suhteessa hankalasti saavutettavia, että olisin joutunut tekemään töitä tarvittavien rahasummien eteen ja säästämään rahaa, mutta ei se tee niistä mahdottomia. Jos olisin tarpeeksi halunnut, olisin voinut lähteä ihan mihin vaan.

Kävin lukion kolmessa vuodessa, niinkuin "kuuluukin". Tokan vuoden lopulla hoksasin, että kaksoistutkinto olis varmaan ollut hyvä ratkaisu, koska mitä niillä lukion papereilla loppujen lopuksi tekee... Siinä vaiheessa tuntui kuitenkin hölmöltä vaihtaa/lisätä toisen asteen tutkintoja, koska se olisi venyttänyt mun lukioaikaa ja sitä kautta en olis tehnyt asioita niinkuin mun odotetaan tekevän. Niinkuin myös itse odotin itseni tekevän.

Secretly I might have dreamed of an exchange year, language courses and being an au pair. But I never did anything to achieve those dreams. I kinda thought, that I wasn't enough of something to do those things, that I wouldn't be fine by myself or that I couldn't afford anything. But the truth is, I just would have had to work a little to have the money to go and see. It wouldn't have been impossible. If I really had wanted, I could have gone.

I graduated from high school after three years of studying hard, as I was "supposed to". At the end of my second year I figured that a double degree could have been a better solution, because I really wont do anything with my high school diploma. At that point I felt stupid to change my plans, since it would have extended my high school studies and I wouldn't have graduated when I was expected to do so. When I also expected myself to do so.

comfort zone

Lukion jälkeen päätin kuitenkin tehdä jotain, mitä multa ei juurikaan odotettu. Hain kahdelle englannin kieliselle linjalle TAMKiin opiskelemaan jotain luovaa ja mielenkiintoista, ehkä suunnittelin jotain jopa vähän riskialtista. Tiesin että vanhemmat ja monet muut odotti että menen yliopistoon ja/tai opiskelen jonkin (vanhempieni mukaan:) "oikean ammatin" itselleni. Pääsin opiskelemaan näistä kahdesta vaihtoehdosta liiketaloutta kansainväliselle linjalle (mikä taatusti miellyttää vanhempia enemmän kuin "media and arts" -linja) ja teen nyt jotain sellaista, mitä mun ei odotettu tekevän.

Tällä hetkellä suunnitelmat on niin hurjat, että itseäkin vähän hirvittää, mutta samalla oon iloinen, että oon uskaltanut ottaa askeleen ulos sieltä omalta pieneltä mukavuusalueelta ja tehnyt valintoja, jotka pakottaa mut ottamaan myös jatkossa yhä vain isompia askeleita ulos mukavuusalueeltani. Nykyiset opinnot pitää sisällään pakollista vaihto-opiskelua ulkomailla, joten on siis uskallettava lähteä täältä tutusta ja turvallisesta Suomesta, kauas äidistä ja muista rakkaista ihmisistä ja pärjättävä ihan itse.

Ja miksen pärjäisikin?

After high school I decided to do something that wasn't quite expected to do. I applied for two English speaking degrees in Tampere University of Applied Sciences to study something creative and interesting, maybe even had kinda risky plans. I knew that my parents and other people also expected me to go to university and get (in my parents' words:) "real job". I got into study international business (which certainly made my parents more happy than "media and arts" degree would have made them) and I'm currently doing something that wasn't expected from me.

And the plans right now are so fantastic that even I'm a little scared, but at the same time happy, that I found the courage to take a step out of my tiny little comfort zone. I've made choices that will force me to step even further out of my comfort zone. My current studies require me to study abroad so I will have to leave Finland, far away from my mom and other people I really love and be fine by myself.

And why wouldn't I be?

torstai 13. lokakuuta 2016

WHAT NOT TO DO WHEN STARTING A BLOG

Suunnitteletko bloggaamisen aloittamista? Tai oletko jo aloittanut, muttet juuri päässyt alkua pidemmälle? Mulla olis pari vinkkiä just sulle! Nää vinkit pätee kyllä myöhemminkin bloggaamisessa, mutta on hyvä ottaa huomioon heti alusta alkaen.

Are you planning to start a blog? Or have you already started but haven't got much further from there? I have a few tips just for you! These tips are legitimate at a later point in blogging as well, but they should be taken into account right from the beginning!

blogging mistakes

Ihan aluksi kannattaa lähteä liikkeelle siitä, miltä sun blogi näyttää! Blogin ulkoasu on ensimmäinen asia, jonka uuteen blogiin eksyvä katselija ensimmäisenä kiinnittää huomiota. Mä en suosittele käyttämään Bloggerin valmiina tarjoamia ulkoasuja, ainakaan ihan sellaisenaan - Bloggerin työkaluilla niitäkin pystyy muokkaamaan ja tekemään juuri omannäköisensä ulkoasun blogilleen!

Toki jos yhtäänkään koodi luonnistuu, löydät netistä helppoja ohjeita tai joku on sua auttamassa, niin blogiaan pystyy muokkaamaan entistä enemmän! On myös mahdollista ostaa blogin ulkoasu esimerkiksi Etsystä, jos tämän ongelman haluaa ulkoistaa. Rahan käyttäminen blogin ulkoasuun ei varsinkaan aluksi todellakaan kyllä ole mitenkään välttämätöntä, älkää käsittäkö väärin! Mä olen esimerkiksi koodaillut mun blogin ulkoasun ihan omin kätösin ja hyvin oon pärjännyt!

Toinen asia, josta haluan heti alkuun muistuttaa: älä unohda kertoa itsestäsi! Blogin ensimmäisissä postauksissa kannattaa kertoa vähän itsestään ja blogiin kannattaa heti tehdä about me -sivu. Uudet ihmiset haluavat tietää, millainen tyyppi blogin takana oikein on ja jos tätä tietoa ei löydä, voi olla, että ei kiinnosta jäädä blogia sen kummemmin seurailemaankaan.

First of all, I'd start with the looks of the blog! The layout of the blog is the first thing a new person stumbling upon a blog notices. I wouldn't recommend using the default layouts Blogger offers. You can edit them in just Blogger very easily and make your blog look like yours! 

Also if you can do any coding what so ever, if you can find easy instructions online or if somebody is there to help you, you can obviously edit your blog even more! It is also possible to buy your blog layout from for example Etsy, if you want to outsource this problem. Thought spending money on your blog especially in the beginning is really not necessary, don't get me wrong here! I, for example, have done my blog's layout by myself and I've been just fine!

The second thing I want to remind you right in the beginning: don't forget to tell about yourself! In the first posts of your blog, you might want to tell a little bit about yourself and you should also have an about me page in your blog! New people in your log will want to know what kind of a person is behind the blog and if that information is nowhere to be found, they might not want to start following your blog.

bloggaaja

Älä odota, että ihmiset vain jotenkin löytävät sun ja sun blogin! Käytä erilaisia someja, kuten Instagram, Twitter ja Facebook sun blogin mainostamiseen, kerro sun kavereille ja ennen kaikkea, kommentoi muiden blogeihin! Muista pitää nämä kommentit aitoina: lue postaus ennen kommentointia ja vastaa jollain tavalla postauksessa oleviin asioihin. Älä missään nimessä liian mainosmaiseen tapaan jaa linkkiä sun blogiin muiden kommenteissa, sellaiset kommentit eivät saa kovin suurta arvostusta eivätkä tuo lukijoita sun blogiin.

On olemassa myös erilaisia foorumeita, joilla bloggaajat puhuvat bloggaamisesta ja jakavat linkkejä. Näissä kannattaa olla mukana, itse olen usein linkkailemassa blogiani ja etsimässä lueskeltavaa täällä. Muista edelleen pitää homma aitona, käy aitoja keskusteluita ja lue myös, mitä muilla on sanottavana, eläkä vain kopioi ja liitä oman blogisi linkkiä joka paikkaan!

Tähän aitouteen liittyen, en myöskään suosittele "liityn sun blogiin lukijaksi jos sä liityt mun blogiin" -juttuja. Se antaa susta sellaisen kuvan, ettetkö välitä lukevatko ihmiset sun blogia, kunhan lukijapalkki näyttää jonkun kivan numeron. Blogin lukijoissa laatu korvaa määrän!

Don't wait for people to just randomly find your blog! Use different kinds of social media, like InstagramTwitter and Facebook to advertise your blog, tell your friends about it and above everything, comment on other blogs! Remember to keep those comments genuine: read the post before commenting and answer to the post in one way or another. Don't just share a link to your blog as an advertisement, since those kinds of comments aren't really appreciated.

There is also forums, where bloggers talk about blogging and share links. You should be part of these, I often spend some time sharing by blog and finding new blogs to read here. Remember still to keep it real, have genuine conversations and also read what others have to say. Don't just copy and paste your link everywhere!

Also, within the context of being genuine, I really do not recommend the "follow for follow" -deals in the blog world (or anywhere else either to be honest). It gives an image of you as blogger, that doesn't mind if people actually read their blog but just wants to have a nice number of readers as a statistic. When it comes to a blog's readers, quality over quantity!

blogivinkki

Viimeisenä kaikkein tärkein vinkki ja vaikkakin tää voi joillekin olla myös itsestäänselvyys, haluan korostaa tätä erityisesti. Älä koskaan kopioi muita! Älä kopioi tekstiä, kuvia, ideoita tai mitään muutakaan ilman lupaa! On ihan ok ja ehkä jopa suositeltavaa inspiroitua muiden blogeista, mutta inspiroituminen tarkoittaa idean saamista ja sen toteuttamista omalla tavallaan, ei kopioimista.

And the last tip is the most important one, even thought this could be a no-brainer, I want to emphasize this. Never copy others! Do not copy text, photos, ideas or anything else without a permission! It is okay and possibly even recommended to get inspired by others' blogs,but getting inspiration means having an idea and executing it in one's own way, not copying.

Mitkä olis teidän parhaita vinkkejä uusille bloggaajille? 

What would be your best tips for new bloggers?

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

ALL TIME FAVES #3

All time faves on postaussarja, jossa mä esittelen jatkuvasti vaihtuvien kuukauden suosikkien sijaan mun kestosuosikkeja! Nää jutut on siis olleet jo pitkään aktiivisessa käytössä ja yhä vain tykkään niistä! Oon jo julkaissut kaksi tällaista postausta aiemminkin all time faves #1 & all time faves #2.

All time faves is a series of posts where instead of constantly changing monthly faves I share my all time favorites (hence the name of the series, such a creative person I am)! These are things I've been using for a long time now and I still just love them! I have already published two of these posts earlier: all time faves #1 & all time faves #2.

pepputreeni

Yks ihan ehdoton kestosuosikkit on rappustreeni! Se on vaan jotenkin niin hauska ja tehokas treeni, ettei siitä voi olla kun tykkäämättä! Rappusissa saa hyvin hien pintaan ja sykkeet nousuun niin halutessaan, mutta niitä voi kävellä myös rauhallisempaan tahtiin - tää on siis myös monipuolinen treenimuoto!

One of my absolute faves has to be the stairs workout! It is just a fun and intensive workout, that I can't help loving it! In the stairs you can really work up a sweat and also get your pulse higher, if you want to, but you can also take a slower pace - so it is also a versatile workout!

velourasu

Ja vastapainona reenaamiselle välillä täytyy myös rentoutua. Seuraava suosikki liittyy siihen! Nimittäin Cubuksen ihana, valkoinen velourasu! Tää on mulla ihan jatkuvasti päällä, kun hengailen vain kotona ja on niin mielettömän mukava!

And as a counterweight to working out sometimes you just have to relax. The next fave is related to that! That is this adorable, white velour outfit from Cubus. I wear this literally all the time when I'm just hanging around my apartment and is so incredibly comfy! 

diy lahja

Seuraava suosikki on nämä mun itse tekemät ponnarit! Ohjeet näihin löytyykin jo blogista (täällä), nää on tosi simppeli ja nopea tehdä! Näitä käytän ihan jatkuvasti, koska nämä eivät hajoile, kuten tavalliset ponnarit, nämä näyttävät hyvältä ja näiden pitäisi olla vähän hiusystävällisemmätkin!

The next favorite are these hair ties I've made myself! The instructions on how to do them are already on the blog (here) and they are really easy and fast to make! I use these all the time, because these don't snap like the regular hair ties, these look good and these are supposed to be a little bit more hair-friendly as well!

booties

Ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä, on näistä jutuista kaikkein vanhimmat, eli nämä ihanat korolliset nilkkurit. Oon ostanut nää 4-3 vuotta sitten H&M:ltä ja joka syksy, talvi ja kevät edelleen kovassa käytössä (pieniä käytön jälkiä näissä näkyykin, mutta se ei menoa haittaa)! Maksoin näistä about pari kymppiä ja siihen rahaan nähden nää on kyllä ylittäneet odotukset ja siks ihan lempparit!

And last but not least, these are the oldest of the faves in this post, these cute little booties. I've bought these 4-3 years ago from H&M and every fall, winter and spring I've been using these a lot! The best part is, I only paid like 20 euro for these so they have really been worth their price!

maanantai 10. lokakuuta 2016

PHONE LIFE HACKS YOU NEED TO KNOW

panssarilasi

puhelimen näyttö

phone life hacks

Tänään mulla on teille kaksi puhelimeen liittyvää asiaa, jotka helpottaa ainakin mun elämää huomattavan paljon ja on ratkaisseet kaksi isoa ongelmaa! Niistä ensimmäinen ja joka on multa eniten säästänyt päänvaivaa (ja rahaa) on ehdottomasti panssarilasi!

Panssarilasi on siis ohut lasi, joka toimii suojakalvon tapaan puhelimen näytöllä. Se ei mitenkään vaikuta puhelimen käyttöön, sumenna etukameraa tai hankaloita näytön katsomista. Se on oikeasti niin ohut, että sitä ei käytössä edes huomaa!

Panssarilasin idea on siis suojata puhelimen näyttöä hajoamiselta. Mä oon onnistunut tuhoamaan jo ainakin viisi näitä panssarilaseja (ne ei ihan herkästä hajoa, mutta oon esimerkiks tiputtanut ton puhelimen vaatekaapin alahyllyn terävään reunaan ja siihen tuli vain pieni särö) mikä on tarkoittanut sitä, että oon ainakin viisi kertaa säästynyt näytön vaihtamisen tai uuden puhelimen kustannuksilta. Noi panssarilasit maksaa vaan parikymppiä (voi olla että hinta vaihtelee puhelinmallin mukaan tosin), joten oon säästänyt tässä kyllä reilusti!

Lisäks panssarilaseissa musta on ihanaa se, että kun siihen tulee pieni särö, niin siinä on se yksi särö, eikä se haittaa puhelimen käyttöä. Uuden ostamisessa ei siis oo ihan hirveetä hätää, vaikkakin se ehkä heikentää sitä suojausta, mutta mulla ainakin toiminut pienillä säröilläkin. Puhelimen lasi taas kun menee rikki, ne säröt usein vaan kasvaa ja kasvaa ja lopulta on ihan käyttökelvottomia. Rikkinäisestä näytön lasista myös lähtee sormiin ihan pieniä lasin palasia, toisin kuin tästä panssarilasista!

Näitä panssarilaseja saa ainakin Veikon Koneesta (sieltä oon omani ostanut) ja oletettavasti myös muista puhelin- / elektroniikkaliikkeistä. Hyvin vahva suositus!

Today I have two phone related things, that make my life so much easier and have solved two major issues for me. The first one of them is the one that has saved me from both having a big headache and wasting a ton of money and it is armor glass screen protector.

The armor glass is a thin layer of glass you put on top of your phone's screen. It doesn't have any effect on the usage of the phone. It really is so thin that you can't even notice it!

I've managed to destroy several (at least five) of these armor glasses, though they don't easily break. This means, that I've saved at least the cost of having to change the screen to my phone or buying a new phone. These armor glasses only cost me about 20 euro, so big time saves here!

I also love the fact that if the armor glass breaks, it is usually a really small crack and it doesn't expand! In the other hand I feel like if a regular screen breaks, it breaks more easily and the cracks are bigger and keep expanding during the usage of the phone. Also, if your screen is broken, tiny tiny shards of glass stick on your fingers, but with the armor glass, that doesn't happen!

You can at least get these armor glasses from Veikon Kone (that is where I've bought mine) and I assume that also from other phone / electronic stores.

earphones

Toinen asia, joka enimmäkseen säästää kiukulta ja päänvaivalta, on binder clipiin säilötyt kuulokkeet! Tää systeemi on ollut mulla käytössä nyt ainakin vuoden, eikä oo tarvinnut enää kärsiä siitä ainaisesta kuuloke-umpisolmusta, kun haluaa kuunnella jotain!

Ton klipsin pitää vaan olla riittävän iso, että saat kuulokkeet taiteiltua siihen. Mä taittelen ne muutaman kerran puoliks ja puoliks ja sit pistän ton klipsin kiinni siihen. Kun taas avaan sen, niin otan toisella kädellä kiinni itse kuulokkeista ja toisella kädellä siitä liitinosasta ja vedän, jolloin johto aukeaa siististi ja ilman solmun solmua!

The second thing is a thing that mostly saves me from being pissed off and it is earphones wrapped into a binder clip. This way I never have to untangle my earphones when I want to listen to something!

The clip just has to be big enough so that you can fit your earphones into it. I simply fold the earphones a couple of times half and half and then put the binder clip on. When I want to use them again, I grab the other end of the cord in my other hand and the other end in my other hand and pull - the cord opens nicely and there are no knots!

Käytättekö te jo panssarilasia näytön suojaamiseen tai binder clipiä kuulokkeiden säilyttämiseen?

Have you already been using the armor glass to protect your screen or a binder clip to store your earphones?

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

PHONE LATELY

 näitä asukuvia kuvaamassa | lukumotivaatiota jäätelöstä | viimeisiä lämpimiä kesäpäiviä

taking these outfit photos | motivation to study from ice cream | the last, warm summer days

selfie (eli kouluhommien välttelyä) | sain mun pyörän tänne Tampereelle | jarrunesteet valu matkalle ja muita brobleemia, onneks Orituvalla palvelu pelaa | viininpunaista syksyyn!

selfie (so me avoiding school work) | I finally got my bike here | a little bit of car trouble, luckily the staff at Oritupa was very helpful | burgund for fall!

lenkillä Laukonsillalla | haalarit tuli ja piti ryhtyä ompelemaan, mut en mä lopulta saanu ainuttakaan merkkiä tohon kii... | pikkuveljen lätkämatsia seuraamassa

walking on Laukonsilta | the student overalls came and I was supposed to start sowing the patches on it but I couldn't do even one... | my little brother on the ice


oikeet nimet ovessa yli kuukausi muuton jälkeen | aamuhölkällä | opiskelijakortti ! | ja sit sitä itse opiskelua...

finally we got our names on the door more than a month after moving | morning jogging | my student card | and then the studying itself...


selfiee | ilta-aurinko paistoi sisään | hommiahommia

selfiee | evening sun shining through the window | workwork


ennen kuvaa tukkaprojektista | ja tässä jälkeen kuvaa | juhlan kunniaksi hienot lasit mutta samaa coca cola zeroa mä aina juon | daily essentials 

before photo of my hair | and the after photo | fancy glasses for celebrating but still drinking the same coca cola zero I always drink | daily essentials


syksyiset maisemat | ensimmäinen duunipäivä | lisää ruskaa

fall on the streets | first day at my new job | more fall colors


postiin tuli tuollainen paketti | ja sieltä paljastui noi ihanat lakanat | uusien hiusten fiilistelyä | pehmeä paketti pikkuveikalle, jolla oli synttärit eilen

I got a little package in the mail | and in it was this adorable bedding | loving the haircut | a little something for my little brother whose birthday was yesterday


rakastan tota hametta | syksy on niin kaunista aikaa | oon vissiin viihtynyt punaisissa yläosissa

I love that skirt | fall is such a beautiful time of the year | apparently I've been loving red tops


Netflix on kaikki mitä tarvitsen | ekaa kertaa vuosiin sovitin xs -kokoista vaatetta ja jopa mahduin siihen ongelmitta | aloitin eilen joulutorttukauden | tykkään näistä lakanoista niin paljon

Netflix is all I need | first time for years I tried on a dress in a size extra small and it fit me perfectly | yesterday I made the first Christmas foods | I really like this bedding


perjantain #ootd | ihana syyspäivä | yks lempparitakeista

Friday's #ootd | a gorgeous fall day | one of my fave coats


kreisi, sinertävä tukka color maskin jäljiltä | treffit Burger Kingissä, parasta ruokaa pitkään aikaan | viikonloppuhymy tähän loppuun viä

crazy, blueish hair after color mask | a date in Burger King, the best food I've had in a while | and lastly a smile from the weekend


Lisää kuvia & videoita (vieläpä reaaliajassa) löytääpi Snapchatista @ kiiainnanmaa !

More photos & videos (in real time) in my Snapchat @ kiiainnanmaa !