tiistai 7. marraskuuta 2017

TO DO LISTA - MARRASKUU

Joko ihan oikeasti on marraskuu? Ulkona ainakin näyttää siltä, ensilumi satoi jo jonkun aikaa sitten ja jonkun verran sitä on maassa edelleen. Kun kirjoitan tätä, ulkona myös paistaa aurinko ja on kirpsakka talvipäivä!

to do lista

1 | Lamput kotona kuntoon! Illat alkaa hämärtyä aika äkkiä varsinkin nyt kellojen siirtämisen jälkeen. Mulla ei edelleenkään ole juuri lamppuja täällä uudessa kodissa ja esimerkiksi eteinen ja keittiö on aika pimeitä iltaisin. Asiaan pitäisi kyllä saada muutos!

2 | Jouluvalmistelujen aloitus. Tässä kuussa pitää kyllä ehdottomasti aloittaa jo joululahjojen miettiminen ja hankkiminen. Haluaisin myös ehkä pienesti koristella kotia joulua varten, mutta toistaiseksi ainakin omistan vain yhden joulukoristeen. Joko sen saa ripustaa näytille?

3 | Hanki joulukorttitarvikkeet. Haluaisin käydä parissakin paikassa hakemassa muutamia tarvikkeita joulukortteja varten, suunnitella niitä ja aloittaa niiden askartelun hyvissä ajoin. Ihan vielä en ole päättänyt, minkälaisia kortteja tänä vuonna askartelen, mutta luulen että homma selkiintyy, kun oon päässyt vähän fiilistelemään noita askartelutarvikkeita! Askarteletko sä itse joulukortit?

4 | Aktiivisemmin salille. Mun kouluaikataulut alkaa pikkuhiljaa helpottaa joulua kohti tai ainakin työ on itsenäisempää ja ryhmissä suoritettavaa perinteisiin luentoihin verrattuna, joten ajankohdan hommien hoitamiselle voi paremmin valita itse. Nyt mulla pitäisi siis olla enemmän aikaa käydä salilla ja tarkoitus olisikin pyrkiä vähintään kaksi tai kolme kertaa viikossa sinne, kun kiireisimpinä viikkoina oon pyrkinyt vain yhteen.

marraskuun to do lista

marraskuu

5 | Aloita 2018 bullet journalin valmistelu. En malttaisi odottaa ja päässä pyörii jo monia suunnitelmia tätä varten! Haluan ehtiä jonain vapaapäivänä istua alas oikein ajan kanssa ja alkaa valmistella ensi vuoden bullet journalia. Mulla on sitä varten odottamassa ihana keltainen vihko, josta olen hirmu innoissani!

6 | Päätä Bujo & Moren tulevaisuudesta. Oon jo jonkin aikaa miettinyt, pitäisikö unohtaa bullet journal aiheisista jutuista postaaminen toisessa blogissa ja pitää kaikki postaukset vain tässä yhdessä blogissa. Voisin sitten kerran viikossa postailla bullet journal -juttuja tänne. Mitä mieltä olette?

7 | Ulkoile paljon. Vaikka ulkona onkin kylmää, liukasta ja märkää, yritän pitää ulkoiluintoani yllä talven ylitse. Pienetkin lenkit ulkona piristää mieltä ihan hirmuisesti ja mikäs sen parempaa, kun on ensin liikkunut raikkaassa pakkassäässä nenä punaisena ja sitten tulee kotiin lämpimään suihkuun, vetää villasukat jalkaan ja kääriytyy lämpimään vilttiin!

Mitä sun marraskuun to do listalla on?

10 kommenttia:

  1. Onpa hieno design sun to do -listalla!

    Joulujuttuihin liittyen sanoisin, että anna mennä vaan. Kyllä marraskuussa saa jo jouluintoilun aloittaa. :) Joulu menee aina niin nopeasti ohi sitten, kun se oikeasti alkaa. Mulla on ainakin ihan tietoinen taktiikka, että joululaulujen kuuntelu "pitää" aloittaa jo marraskuussa, jotta niihin ehtii kyllästyä, kun joulu on ohi. Yleensä olen vaan jäänyt haikailemaan joulutunnelman perään, ja sitähän ei takaisin enää 27.12. saa, vaan se meni jo. Uuden vuoden erilainen tunnelma puskee päälle. Jouluiloa! <3

    Joulukortit olen usein tehnyt itse, mutta joskus kiireisinä vuosina olen jättänyt koko kortit. Olen päättänyt mennä ihan oman jaksamisen ja ehtimisen mukaan, eikä niin että "pakko aina lähettää omatekemät kortit". Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin ajatus on tärkein. Tärkeintä mielestäni on siis toivottaa läheisille hyvää joulua.

    Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!

      Haha, hyvä juttu! Toi kuulostaa oikeen hyvältä taktiikalta :D Jouluiloa sinnekin ♥

      Ajatus on tärkein, totta kai! Mulle taas se korttien askartelu taatusti tuo hyvää fiilistä ja auttaa siihen jaksamiseen, koska tykkään askarrella erilaisia juttuja, joten senkin takia se on mulle tärkeä asia!

      Hauskaa viikkoa sullekin! :)

      Poista
  2. Hyvä to do lista! Täälä myös on jo marraskuun lista suorituksessa, vaikkei sitä blogissa nyt ole postattu :) Ehkä tärkein tossa ulkoilussa on päästä ulos vielä valoisaan aikaan! Muutoin on melkein kaiken tämän ajan sisällä töissä.

    Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siihen kyllä pyrin täälläkin! Tänään aamulla harmitti, kun aurinko nousi vasta mun aamulenkin jälkeen :D Täytyy yrittää nauttia siitä vähästäkin valosta, mitä on tarjolla :)

      Poista
  3. Vau ihastelen vaan sun to do- listan ulkonäköä! ;D Mun to do-listalla ois vihdoinkin koko kämpän lattioiden pesu eikä vaan keittiön! Ja muuten onkin vaan kouluun liittyviä juttuja niin kun aina. :D

    www.nooraemilia.fi

    VastaaPoista
  4. Oon tykännyt kovasti Bujo et more -blogista joten toivon että se jatkuu :) mutta tärkeintä on tietenkin että se toimii sulle. Joka tapauksessa kiva jos bloggaat jatkossa bujo-jutuista. Mä aion ihan kohta väsätä jouluisen bucket listin ja alkaa toteuttaa sitä. Eli todellakin jouluhommat käyntiin vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä jatkossakin jossain osoitteessa bloggailen bujojutuistakin!

      Kuulostaa kivalta toi jouluinen bucket list :)

      Poista
  5. Todella kiva postaus ja ei vitsit toi sun bujon tyyli näyttää hyvältä!

    https://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista