torstai 28. joulukuuta 2017

JUURI NYT - JOULUKUU

Joulukuu ja sitä myöten koko tämä vuosi alkaa olla lopuillaan! Mulle varsinkin tämä loppuvuosi, loka-, marras- ja joulukuu on mennyt ihan humisten: muuton jälkeen uutta kotia laittaessa, erilaisia kouluprojekteja väsätessä ja uusia työkuvioita opetellessa (työpaikka on mulla sama, mutta liike muutti eri kauppakeskukseen). Nyt joulukuussa kaiken tuon muun lisäksi on tietysti ollut kortit askarreltavana ja lahjat paketoitavana, joten tekemistä on riittänyt!

joulukuu

Tällä hetkellä...


olen innoissani: tulevasta vuodesta ja sen uusista projekteista! Mulla on koulun osalta alkamassa tosi mielenkiintoinen vaihe tammikuussa ja sitä odotan innolla. Keväällä myös mahtavia juttuja tiedossa töiden osalta!


haluan: aloittaa jo mun uuden projektin vuodelle 2018! Mulla on joka vuosi aina joku uusi projekti ja oon jo keksinyt niin kivan idean ensi vuoden projektille (ja saanut siihen ihanat välineetkin lahjaksi), etten malttaisi odottaa että saan aloittaa!


luen: viimeisen viiden kuukauden aikana käyttämääni bullet journalia samalla, kun siirtelen sieltä tärkeimmät uuteen bujoon, jonka pääsen aloittamaan tammikuussa!


kuuntelen: Spotifyn luomaa soittolistaa biiseistä, joita oon kuunnellut eniten kuluneena vuonna!


toivon: että teillä kaikilla oli aivan ihana joulu, koska mulla ainakin oli! Sain kunnolla vapaata töistä ja pääsin rauhassa viettämään aikaa perheeni kanssa!


katson: that 70's show :ta Netflixistä! Oon katsonut lähes kaikki jaksot ihan muutaman viikon sisään, on nimittäin huippuhauska sarja!


suunnittelen: ensi vuotta tietysti! Uudet kuviot koulussa, uusia mielenkiintoisia työjuttuja ja paljon ideoita erilaisille uusille blogipostauksille!


Kertokaa kommenteissa, mitä teillä on viime aikoina ollut mielessä! Kenties jotain samoja juttuja mun kanssa? 

2 kommenttia:

  1. Viime aikoina oon pohtinut paljon sitä, mitä teen äitiysloman loputtua. Vaihtoehtoina on kouluun hakeminen, töihin pyrkiminen tai kotiäidiksi ryhtyminen. Tekisi eniten miel opiskella, mutta en tiedä oikein että mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tuossapa onkin varmasti pohdittavaa! Jos opiskelu tuntuu mieluisimmalta, kannattaa googletella eri kouluja ja niiden opiskelutarjontaa, lukea esimerkiksi blogeista ihmisten kokemuksia eri kouluista ja tutustua vaihtoehtoihin hyvin!

      Poista