lauantai 13. joulukuuta 2014

DIY - GIFT TAG



Gift tag eli pakettikortti. Musta on paljon kivempi laittaa paketteihin tollanen pakettikortti, kun lätkästä joku tarra siihen tai kirjottaa tussilla suoraan lahjapaperiin lahjan saajan nimi. Näitä on helppo tehdä ja mun kaltainen tumpelokin siihen pystyy, joten askartelin tänään aamupäivällä noita muutaman.

Tähän DIY:hin tarvitset siis lyijykynän ja kumin, haluamasi värisiä tusseja, viivottimen, sakset ja haluamasi väristä pahvia. Mä valitsin tusseiksi joulun värit vihreen ja punasen ja lisäks ihan vaan mustan ja pahviksi valkoisen.


Aloita piirtämällä haluamasi kokoinen kortti pahviin. Mun piirtämällä pakettikortilla on pituutta 8cm ja leveyttä 4,5cm. Mä tein ton mallisia, kun kuvassa on, mutta mikään ei estä sua tekemästä eri mallisia. Kun olet saanut mielestäsi hyvän näköisen pakettikortin piirettyä, leikkaa se irti!


Mä käytin ekaa pakettikorttia mallina muiden piirtämiseen. Piirsin kerralla pari riviä niitä tohon paperiin ja rupesin sitten leikkelemään irti. Toi ensimmäinen noista päätyi lopulta roskikseen, kun testailin siihen sitten koristeluita ja muuta, suosittelen pitämään yhden "mallikappaleen". Halutessasi voit myös tehdä jokaisesta pakettikortista eri kokoisen tai eri muotoisen.


Muista kumittaa leikkaamisen jälkeen pakettikortteihisi mahdollisesti jääneet lyijykynäjäljet!


Piirrä seuraavaksi ympyrä pakettikorttien toiseen päähän. Tein tämänkin ensin mallikappaleeseeni ja leikkasin sitten siihen reiän, jonka läpi piirsin sitten kaikkiin muihin kortteihin samankokoisen ympyrän. Tästäkin pitää muistaa kumittaa ylimääräiset lyijykynän jäljet pois!


Sitten tuleekin hauska osuus! Ota tussit esiin ja piirrä haluamasi koristelut pakettikortteihin. Mä aloitin piirtämään reiän ympärille erilaisia kuvioita ja lopetin, kun olin päässyt noihin kulmiin asti. Koristelun voi luonnostella ensin lyijykynällä, mutta mä piirsin suoraan tussilla - musta ne on söpömmät, kun on ne ei oo liian täydelliset ja symmetriset! Sitten kirjoitin lahjan saajan nimet korttiin ja kun paketoin lahjan, pujotan pakettikortin lahjanaruun.

Mitä tykkäsitte DIY:sta? Aiotteko kokeilla, vai käytättekö tälläisiä pakettikortteja ollenkaan? 

20 kommenttia:

  1. Vähäks kiva DIY! Tosi kiva idea, ja onnistuit toteuttamisessa myös hyvin. Pakko kokeilla tätä DIY:tä! Tykkäsin (:

    VastaaPoista
  2. Oiii, vähänkö makia! Yleensä mä oon vaan kirjotellu tussilla siihen pakettiin nimet, mutta tämä on kyllä paljon tyylikkäämpi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, musta on kans tyylikkäämpi. Ja sit niissä suoraan paketteihin kirjotetuissa on välillä se ongelma, ettei meinaa näkyä kunnolla, jos lahjapaperi on kauheen värikästä ja kuviollista ja sit pitää aina käännellä pakettia ja etsiä se nimi jostain :D Tää näkyy heti! :)

      Poista
  3. Mä niiin lainaan tätä ideaa omiin paketteihini c:

    VastaaPoista
  4. Kiva idea ja aion kokeilla. Oon nimittäin ennen kirjoittanut vaan tussilla nimen suoraan pakettiin, pakko saada välillä jotain erilaisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kiva :) Joo, nää on mukavaa vaihtelua ! Ja itestä on aina jotenkin mukava saada lahja, jos sen paketoimiseenkin on nähty vaivaa, eikä vaan sullottu sitä johki lahjakassiin ja teipattu kassia kiinni :D

      Poista
  5. Aws tää on söpö idea! Voisin todellakin kokeilla tällasia pakettikortteja omiinkin lahjoihin ^_^ Oonkin miettinyt, et mitä kivaa saisin väkerrettyä mun valkoisesta kartongista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :3 No tää on hyvää käyttöö sille kartongille :)

      Poista
  6. Oikein kiva idea voisin kokeilla tota joku päivä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan :) On tosi nopee ja helppo, nii ei mitään menetä vaikka kokeileekin!

      Poista
  7. tottakai aijon ihmeessä kokeilla! tiiän etten kylläkään saa ite noin hienoja kuvioita tohon ympärille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa ! :) Eikä niiden koriseiden täydy olla täydellisiä :D tässäkin kohtaa ajatus on tärkein ! :)

      Poista
  8. Vois kokeilla! Tykkään DIY -postauksista

    VastaaPoista
  9. Tosi nättejä pakettikortteja, oisin voinu käyttää ideaa jos oisin aikasemmin törmänny tähän. :) ite teen tänä vuonna ruskeesta pahvista "pipereita" pakettikorteiksi ja hopeella tussilla koristelen ne. Ihanaa muuten kun sulla on täällä niin paljon kaikkia DIY-juttuja, jätänki tän välilehteen auki ja liityn jossain kohtaan mahdollisesti lukijaksi :)

    http://ohleopardd.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ne on varmaan kans kivannäkösiä ne piparit :3 Joo mä oon nyt innostunu vähä noista :) Ja voin jo luvata, että niitä on tulossa lisää, yksi postaus on valmiiksi kirjoitettunakin :p Kiitos ihanasta kommentista :)

      Poista
  10. Rakastuin ideaan, ja käytinkin näitä lahjoihin, mutta olinki pahis ja käytin Ikean MÅLA-tusseja vai mitä ne on, enkä ohuita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Ja siis tää nyt onkin vaan yks idea ja jokainen tekee just omanlaisensa :)

      Poista