keskiviikko 4. toukokuuta 2016

365 PHOTOS CHALLENGE - HOW DID IT GO

Ihan hullua ajatella, että toi 365 kuvaa -haaste on nyt ohi & sen aloittamisesta ja mun 18-vuotis-synttäreistä on nyt jo vuosi. Tai siis oikeastaan yli vuosi, koska 1.5. tämä haaste päättyi. Käsittämätöntä, että aika on mennyt näin nopeasti.

Haaste alkoi hyvin - kesällä oli paljon valoisaa aikaa ottaa hyviä kuvia ja ottaa paljon kuvia. Iltojen hämärtyessä ja koulupäivien abivuonna vain venyessä ja venyessä kuvat oli välillä melko surkeita, toki parhaimmat onnistumiset koettiin myös talven pimeiden kuukausien aikana. Tuntuu nimittäin aika hyvältä, kun huonossa valossa onnistut säätämään asetukset fiksusti ja saat onnistuneita kuvia, vaikka tuntuu, ettei ilman kunnon luonnonvaloa niitä saa!

Muutama päivä on toki jäänyt välistäkin. Arvioisin, että 20-30 vuorokautta on kulunut niin, ettei kuvan kuvaa ole otettu, mutta se on sitten korvattu jälkeenpäin ottamalla enemmän kuvia kerralla. En vaatinutkaan itseltäni tätä aloittaessani, että joka päivä tähän pystyisin, koska ikinä ei tiedä mitä elämä heittää eteen. Esimerkiksi extempore työ -keikat, sairastumiset ja yllättävät reissut on aiheuttaneet välipäiviä, mutta en oo niistä ollut itselleni vihainen!

Suosittelen kyllä kaikkia, jotka valokuvauksesta yhtään ovat kiinnostuneita, testaamaan tätä. Ihan vaikka vain puoli vuotta tai kesän ajan, jos ei koko vuodeksi uskalla sitoutua. Mä ainakin voin sanoa oppineeni paljon tän vuoden aikana ja käyttäneeni kameraani paljon enemmän ja monipuolisemmin, kuin aiempina vuosina!

Tässä alla on vielä 80 kuvaa kuvahaasteen tiimoilta noin suurinpiirtein aikajärjestyksessä! Näistä näkee hauskasti vuoden kulumisen kesästä syksyyn ja talven (& joulun) kautta taas kevääseen. Ja miten paljon muistoja mulla näihin kuviin liittyy! Hauskaa, miten yhteen kuvaan voi kätkeytyä niin paljon sellaista, mitä siitä kuvasta ei ulkopuolinen päällepäin näe.

Jos haasteen aloituspostaus, jossa selitin haasteen idean & mun siihen lisäämän twistin, kiinnostaa, se löytyy täältä!

365 photos challenge

365 photos

365 kuvaa haaste

365 kuvahaaste

365 challenge

valokuvaushaaste

photography challenge

valokuvaus

valokuvausblogi

photography

Onko siellä muita, jotka haasteen ovat suorittaneet tai ovat sitä suorittamassa? Oletteko edes harkinneet tekevänne tämän, vaikkapa vain lyhyempänä versiona?

6 kommenttia:

  1. Täällä on haaste meneillään vielä kesäkuun loppuun asti ja aika samoja fiiliksiä kyllä kuin sulla, tän myötä on tullut kuvattua niin paljon enemmän ja monipuolisemmin kaikkea! :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä kuvat parantunu haasteen edetessä! Voisin ite kokeilla ehkä kesälomalla vaikka 14 photos challenge...

    VastaaPoista
  3. Hei apua, muistan kun viime vuonna luinkin ton sun alotus-postauksen... miten nopeesti aika onkaan menny! :D Itteä kyllä houkuttais tuo haaste, mutta oon niin perfektionisti etten tiiä miten toi sitten periaatteessa onnistuis... :D

    laveillela.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä!! Ja suosittelen tota kyllä :) Itsekin oon melkoinen perfektionisti, mutta päätin jo haasteen alussa, että on ok vaikka ihan joka päivä se ei onnistukaan. Aluksi se ärsytti mua tosi paljon, jos jäi päivä välistä, mutta sitten mä vaan päätin että sille ei nyt vaan voi mitään ja menin asiassa eteenpäin :D

      Poista