keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

MY FAVORITE SUMMER WORKOUT

treenit ulkona

Tässäpä postaus, jollaista ei oo mun blogissa aiemmin nähty - nimittäin treenipostaus! Mä kuitenkin liikun kuusi kertaa viikossa ja kirjoittelin jo suhtautumisestani ruokavalioonkin, joten ajattelin sisällyttää blogiini silloin tällöin treenipostauksiakin (tai ainakin tämän yhden nyt aluksi)! Tässäpä tulee siis mun lempparitapa nostaa hiki pintaan kesäisin ja kuten kuvista joku jo arvasikin, kyseessä on rapputreeni!

summer workout

Mä asun sillä tavalla landella, että tässä ihan lähellä on kahdetkin isot rappuset tuolla luonnon keskellä ja ne molemmat on kyllä olleet ahkerassa käytössä tänä kesänä! Tykkään käydä molemmissa portaissa, koska tykkään pitää porrastreenin monipuolisena, ettei siihen kyllästy. Toiset rappusista on tasaisemmat ja lyhyemmät, toiset on vähän pidemmät ja niissä on loivempia ja jyrkempiä kohtia. Molemmissa on vähän yli sata askelmaa.

Ihan riittävä perustreeni on kävellä/hölkätä/juosta noi rappuset muutamaan kertaan ylös ja alas. Meen yleensä vähintään kolme kertaa ylös ja alas, jos juoksen tai hölkkään. Välillä käyn myös lenkillä / pyöräilemässä / salilla rappustreenin yhteydessä, jolloin vähempikin riittää mulle. Rauhallisempaan tahtiin rappuset taas mennään neljä, viisi tai kuusi kertaa!

kesä treeni

Pitääkseni treenin monipuolisena teen välillä askelkyykkyjä ylöspäin mennessä. Se polttaa takamusta oikeen kunnolla ja tekee treenistä raskaamman. Alaspäin mennessä saatan tehdä kyykkyjä joka askelmalla. Eli yksi askelma alas, kyykky, seuraava alas, kyykky ja niin edelleen! Kyykyt ja askelkyykyt yhdistettynä on erityisen tehokas pepputreeni!

Käyttekö te treenaamassa rappusissa? Mitä teette siellä pitääksenne treenin monipuolisena? Ja jos kyseessä ei ole porrastreeni luonnon helmassa, niin mikä on teidän lemppari treenimuoto kesällä?

2 kommenttia:

  1. Mua harmittaa, kun ei oo tässä ihan lähellä mitään tuollasia kunnon portaita, joissa vois käydä treenailemassa - varsinkin toi porras-kyykky-porras kuulostaa "hauskalta"... :D Mun lemppari treenit kesällä on ehdottomasti lenkkeily metsässä ja joogaus ulkona.

    Löysin tän sun blogin tuossa muutama kuukausi sitten ja tykkään kovasti! Vaikutat todella positiiviselta tyypiltä, ja näitä sun postauksia on aina kiva lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! Se kyykky-porras-kyykky onkin hauskaa! :) sun täytyy tutkia oisko siinä jossain esim. auto- tai bussimatkan päässä sopivaa paikkaa. Munkin täytynee etsiä Tampereelta kivat raput nyt kun muutan sinne :D

      Ja hei ihana kuulla! Pyrin tuohon positiivisuuteen, joten kiva että se näkyy täällä blogissakin :)

      Poista