tiistai 27. helmikuuta 2018

3 IHANAA ASIAA

Monissakin blogeissa on nyt alkuvuonna pyörinyt postaus, jossa listataan erilaisista kategorioista kolme hyvää asiaa. Mä päätin lähteä tähän haasteeseen mukaan, mutta omalla tvistilläni! Kerron itse valitsemistani kategorioista (osa on samoja, kuin tuossa blogeissa kiertäneessä postauksessa) kolme ihanaa asiaa ja jaan positiivisuutta omalla tavallani!

3 hyvää asiaa

3 ihanaa asiaa edessä tällä viikolla

1 | Loma. Koululla ei ole tällä viikolla mitään ja mulla on vain kahtena päivänä töitä tällä viikolla. Se tarkoittaa siis viittä vapaapäivää, joiden aikana voin rauhassa siivota kotia, opiskella, räpsiä blogikuvia, kirjoitella blogipostauksia ja ehkä jopa ihan vaan olla, tekemättä mitään!

2 | Kuukausi vaihtuu. Se, miksi tämä on ihana asia, on tietysti uudet sivut bullet journalissa! Päätin maaliskuussa kokeilla vähän uudenlaisia träkkereitä, joiden täyttämistä odotan innolla!

3 | Poikaystävä on palannut viime viikon työmatkaltaan takaisin Suomeen. Viikon erossa olon jälkeen en malttaisi odottaa, että päästään taas tekemään kaikkea kivaa yhdessä!

3 ihanaa asiaa minussa

1 | Pisamat. Oon aina tykännyt mun pisamista, mutta mulla on lempparipisamat. En tiedä, onko tämä vähän hassua, mutta pidän hirveesti kahdesta pisamasta, jotka on mun ylähuulessa, toinen ihan siinä huulen reunassa ja toinen vähän sen alapuolella. Musta on hirmu kiva, että mussa on tällainen pieni juttu, jollaista ei oo kenelläkään muulla!

2 | Osaan nauttia ja iloita pienistäkin asioista. Mut saa hirmu pienillä jutuilla tehtyä iloiseksi ja pienilläkin yksityiskohdilla esimerkiksi kotona tai bullet journalissani on iso vaikutus muhun. Tässä on toki se kääntöpuoli, että oikein stressaantuneena myös ihan pienet negatiiviset jutut vaikuttaa muhun, mutta keskitytään tuohon positiiviseen!

3 | Oon hyvä organisoimaan, järjestämään ja aikatauluttamaan juttuja. Olipa kyse kiireisestä päivästä, jolloin pitää saada paljon aikaiseksi, pienestä vaatehuoneesta, jonne pitää saada paljon mahtumaan tai porukasta, joka pitäisi saada kasaan, oon hyvä järjestämään näitä juttuja!

3 ihanaa asiaa

3 ihanaa asiaa elämässäni

1 | Poikaystävä. Pakkohan se on tässä mainita! Ollaan oltu yhdessä puolitoista vuotta, mutta edelleen oon joka päivä ihan hämmäntynyt, mielettömän onnellinen ja ennen kaikkea kiitollinen siitä, että mun elämässä on joku niin ihana ihminen.

2 | Ystävät, joita ei ehdi nähdä ja joiden kanssa ei juuri ehdi edes jutella, mutta joiden kanssa silti voi aina jatkaa juuri siitä, mihin viimeksi jäätiin. On ihana tietää, että näihin tyyppeihin voi aina luottaa, vaikkei omien kiireidemme keskellä ehdittäisikään aina nähdä.

3 | Perhe. Perhe on ollut mulle aina tärkeä asia, mutta musta tuntuu, että erityisesti kotoa muuttamisen jälkeen oon lähentynyt paljon mun äidin kanssa. Äiti ja mummu ja vaari on kyllä ihan todella tärkeitä mulle ja ovat olleet myös tärkeä voimavara kaiken tämän kiireen ja stressin keskellä.

3 ihanaa asiaa kodissani

1 | Isot ikkunat, joista viime aikoina keväinen auringonpaiste on tulvinut sisään! Ikkunat on vieläpä sopivasti juuri sillä puolella taloa, mistä aurinko paistaa aamuisin ja onkin ollut ihana herätä siihen valon määrään!

2 | Sininen seinä olohuoneessa. Tykästyin jo ennen tähän kotiin muuttoa ihan hirveästi olohuoneesta löytyvään tumman siniseen seinään. Kuvia siitä löytyy esimerkiksi viime viikon mihin panostan, mistä pihistän? -postauksesta!

3 | Kuvissakin näkyvä letter board tai suomalaisittain rapputaulu tai kirjaintaulu. Voitin yhdestä arvonnasta jo jonkin aikaa himoitsemani kirjaintaulun ja se on kyllä yksi ihan ehdottomia lempparijuttuja kotona tällä hetkellä!

3 positiivista asiaa

3 ihanaa asiaa tavallisissa päivissäni

1 | Mun aamurutiini. Oon viimeisten kuukausien aikana kehittänyt aamurutiinin, joka toimii mulle. Tiedän, mitä mun "pitää" aamuisin tehdä ja missä järjestyksessä ja aamuista on tullut melko tehokkaita. Tykkään rutiineista!

2 | Se fiilis, kun pitkän päivän jälkeen lopulta pääsee kotiin. Viime aikoina 12 tunnin työpäivät on olleet enemmän sääntö kuin poikkeus ja siihen päälle vielä työmatkat. Kun tuollaisen päivän jälkeen pääsee lopulta oman kodin rauhaan, voi vetää villasukat jalkaan ja istua sohvannurkkaan iltapalalle, fiilis on väsynyt, mutta onnellinen.

3 | Bullet journal. Ilman sitä olisin ihan hukassa! Yleensä aamuisin kirjoitan aina to do listan ja aikataulun uudelle päivälle ja iltaisin täyttelen päivän träkkereitä. Pääsen purkamaan luovuuttani bujoon, mutta se on myös hirmu käytännöllinen osa mun arkea.

3 ihanaa asiaa blogissani

1 | Oma kehitys sekä omien ajatusten ja muistojen ikuistaminen. On hauska selata omaa blogiaan ja huomata, miten paljon oon esimerkiksi valokuvauksessa kehittynyt tai miten erilaiset asiat on olleet pinnalla mun elämässä esimerkiksi kolme vuotta sitten.

2 | Tutut kommentit. Mulla on muutama ihana lukija, jotka kommentoi postaukseen kuin postaukseen aina! On ihana tietää, että on ihmisiä, jotka jaksaa lukea mun juttuja!

3 | Tää on mun juttu. Kukaan ei voi sanoo mulle millasta sisältöä mun pitää tai ei pidä julkaista, millaiset mun kuvien pitäisi olla tai mitä saan sanoa ja mitä en saa sanoa. Tää on mun juttu ja voin tehdä tästä juuri omannäköiseni!

Mitkä on sun 3 ihanaa asiaa just tänään?

4 kommenttia:

  1. Olitpas toteuttanut kivasti tän postauksen! :)

    VastaaPoista
  2. Olipa piristävä postaus! <3 Mun 3 ihanaa asiaa just nyt on kyläilemään tullut kaveri, ulkona paistava aurinko sekä ihana viikkoaukeama bujossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Ihania juttuja sulla mielessä, toi auringonpaiste on kyllä ihan parasta!

      Poista